Yrittäjyyden kutsu

Yrittäjyys ei ole joka miehen ja naisen laji. Maailman lyhin työmatka tuumasta toimeen on vain joillekin liian pitkä. Toisilta epävarmuudessa eläminen vie yöunet.

Osa löytää rohkeuden ja riskinoton vain sanakirjasta. Loppuja ajatus itsensä ja oman osaamisensa myymisestä kauhistuttaa. Kaikista ei vain ole yrittäjiksi. Siinä ei ole mitään väärää.

Aiempina vuosikymmeninä ekonomit eivät alkaneet yrittäjiksi. Itsekin sain opiskelijana rokotuksen yrittäjyyttä vastaan. Merkonomiyrittäjiä oli jonkin verran, merkantteja jo enemmän. Useimmilla, kuten apellani, oli sekstanttitausta eli kuusi vuotta kansakoulua.

Yrittäjäesikuvani appi oli evakko Suojärveltä. Vartuttuaan hän perusti yrityksen rajan tällä puolella. Ahkeruuden, rohkeuden ja periksiantamattomuuden ansiosta yritys vältti karikot ja raivasi tiensä kovassa kilpailussa. Vielä silloinkin, kun yritys työllisti yli sata ihmistä, appi tunsi jokaisen työntekijän nimeltä. Perustaja on jo kuollut, mutta yritys on virkeä viisikymppinen.

Ensikokemukseni yrittäjyydestä sain Mannerheimin Lastensuojeluliiton kevätmerkkien myyjänä, kun olin seitsenvuotias.

”Ostaaks täti kevätmerkin”, kuului vakuuttava myyntipuheeni.

Roikuin tätien hihapuolessa kuin takiainen. Merkkejä möin niin paljon, että sain palkinnoksi vapaaliput Linnanmäen huvipuistoon.

Yrittäjäksi aloin, kun olin tuumailut asiaa kuukauden päivät. Pitkäaikainen työni oli juuri päättynyt odottamatta.

Liikeideani oli tehdä mitä vain, mistä saisi rahaa. Tuolloin elettiin vuotta 1995. Kangasalan Sanomat teki minusta jutun otsikolla ”Työttömänä saisin isomman tilin”.

Päätin panna kaikkeni peliin vuodeksi. Opin, että menee kaksi vuotta, ennen kuin todella näkee, lähteekö homma lentoon.

Lentoa on nyt jatkunut jo pari vuosikymmentä kolmen yrityksen sarjayrittäjänä.

Huippuhetken koin heti yrittäjän urani ensimmäisenä päivänä. Lehdistötiedotteen houkuttelemana Tampereen radion toimittaja saapui mikrofonin kanssa Hakametsän hallille, jossa pidin maksullista lasten luistelukoulua.

Kerran toimitin tilausta kirjakauppaan.

”Ei me tiedetty, että sä olet niin rikas”, myyjätär lausui yllättäen.

Hetken olin aivan ymmälläni. Sitten välähti. Olin komeillut paikallisen puhelinfirman asiakaslehden kannessa toimistokolossin edessä. Sisäsivulla olin 26 -paikkaisen neuvottelupöydän ääressä.

Myyjät luulivat, että omistin kyseisen kiinteistön. Reagoin tyynesti ja säilytin imagoni.

Marraskuisille lehtien verosivuille en ole yltänyt, mutta mielenterveydestä ja itseni toteuttamisesta olen saanut nauttia.

Ajassa on tilausta startupeille ja yrittäjämäiselle suhtautumiselle.

Kaksi sammakkoa putosi loivareunaiseen kerma-astiaan. Ponnistelut kavuta astiasta eivät onnistuneet. Toinen menetti toivonsa, luovutti ja hukkui. Toinen sinnitteli, ui ja ui. Vähitellen kerma alkoi jähmettyä ja kiinteytyä räpylöiden alla. Niinpä sisukas sammakko pääsi lopulta loikkaamaan ulos astiasta.

Kuuletko kutsun?

Teksti julkaistu Kangasalan Sanomissa 27.10.2015.